Meillä HelaStonella kivitason hintaan vaikuttaa kolme asiaa. Se, minkälaisen tarjouksen meiltä tarjouspyyntöösi saat, on pitkälti kolmen tekijän summa: Materiaalin hinta + työstöt + palvelut.
Meillä on täysin avoin hinnoittelu, eli laskemme materiaalimenekin senttimetrin, usein jopa millimetrin tarkkuudella, ja tarkennamme hinnan vielä, kun olemme saaneet sinulta tasojen lopulliset mitat. Myös työstöt laskutamme täsmälleen sen mukaan, mitä työstöjä kivitasoille tehdään. Hintoihimme ei myöskään sisälly piilokustannuksia mittakäynnistä, toimituksesta tai asennuksesta, vaan näistä kaikista veloitetaan tarpeen mukaan erikseen.
Miten materiaalin hinta muodostuu?
Me olemme yksinkertaisia kauppiaita – me hinnoittelemme tuotteet sinulle perustuen pitkälti omiin sisäänostohintoihimme. Yhteistyökumppanimme, joilta ostamme graniitit, puolestaan hinnoittelevat kivet maailmanmarkkinoiden kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti. Graniitti, jolle on paljon kysyntää, mutta rajallisesti saatavuutta, on kallein, kun taas materiaali, jota on paljon saatavilla, mutta jolle ei ole paljoa kysyntää, on edullisempaa.
Kvartsitasojen kohdalla hinta muodostuu hieman eri lailla – yksiväriset kvartsikivet ovat edullisempia, kun taas kuvioidut, joiden teko on vaativampaa ja joista tulee enemmän hukkaa, ovat kalliimpia. Me maksamme yksivärisistä vähemmän, joten sinä saat ne edullisemmin, ja kuvioidut ovat kalliimpia ostaa sekä meille että sitä myötä myös sinulle.
Useista muista alan toimijoista poiketen tuomme kaikki kivitasomme itse maahan, eli meillä on oma maahantuonti. Kaikki materiaalit säilytetään omassa varastossamme. Tämän vuoksi vältymme maahantuojien tai muiden välikäsien aiheuttamilta ylimääräisiltä kustannuksilta, ja pystymme pitämään materiaalien hintatason edullisena sinua varten!
Miksi työstö maksaa?
Kiven työstö vaatii erikoisosaamista ja erikoistyövälineet. Kiven työstössä ei siis voi oikoa mutkia tai hutiloida, tai muuten käy huonosti! Kivitasojen siirto varastosta sahalle ja siitä muihin työvaiheisiin on aikaavievää ja tarkkaa työtä, koska kivi, vaikka kovaa onkin, on ohuina levyinä kovin herkkä katkeamaan tai muuten vaurioitumaan. Aukkojen tekeminen tasoon oikeaan kohtaan on myös aikaavievää, sillä kivi on kova ja sitten hidastyöstöinen materiaali, ja työssä on oltava millintarkka. Ja reunojen kiillotukset, tuo yksinkertaiselta vaikuttava työvaihe – sepä vasta aikaavievää onkin! Työstöhintamme on siis määritelty yksinomaan sen mukaisesti, miten paljon ammattimiehen ja ammattikaluston työaikaa ne vaativat.

Miten mittakäynti, toimitus ja asennus hinnoitellaan?
Jotta sinä voisit vaikuttaa kivitasojesi hintaan, myös mittakäynnit sekä toimitus- ja asennuskustannukset ovat kaikki erikseen hinnoiteltuja. Meille helpointa ja sinulle edullisinta on tietysti, että toimitat ohjeistuksellamme otetut mitat tasoistasi meille, ja noudat kivitasosi verstaaltamme, kun ne ovat valmiit. Mittakäynnille ja toimituksille laskemme normaalin tuntihinnoittelun, joka kattaa yhden miehen ja pakettiauton kulut. Jos kohteena on Helsinki tai Espoo, on hinta tietysti alhaisempi kuin toimitettaessa Tampereelle. Asennus tarjotaan yleensä vasta, kun tiedetään kohteesta tarkemmin, jolloin osaamme arvioida kohteessa asennukseen kuluvat ajan. Eli tässäkin haluamme olla sinua kohtaan reiluja: Helppo kohde – alhaisempi asennushinta, vaikea kohde – kalliimpi asennushinta.
Tinkijälle pettymys: Avoimet hinnat vievät ilmat hinnoista!
Koska hinnoittelemme läpinäkyvästi, hinnoissamme ei ole ilmaa, jota voisit siitä yrittää pumpata tinkimisellä pois. Suurimmalle osalle meistä suomalaisista tinkiminen on epämiellyttävää, joten tässäkin olemme halunneet toimia, kuten itse haluaisimme tulla palvelluiksi. Toki saat yrittää tinkiä, siitä emme pistä pahaksemme, mutta varaudu siihen, että maksat avoimen hinnastomme mukaisesti siitä, mitä tilaat!
Tervetuloa asiakkaaksemme! Tutustu tuotevalikoimaamme, pyydä tarjous tai soita ja kysy lisää 050 471 8847!